9.2.2015 Opastuksesta

Kirjoittanut Noomi 9.2.2015

Elämässäni on aika jolloin tarvitsen isompaa autoa. Pyysin enkeleitäni auttamaan sopivan löytymisessä ja luettelin auton ominaisuuden joita siihen haluaisin. Olisiko ollut ihan ensimmäinen kerta kun autoa etsiskelin nettisivustoilta, kun törmäsin tulevaan autooni. En vain uskonut sitä. Ajattelin auton tietoja lukiessani, että tämä on liian hieno ja kallis meille vaikka siinä olikin juuri ne ominaisuudet joita halusin ja paljon enemmän.

Seuraavan kuukauden ajan käytin uskomattoman paljon aikaa autoja selaillen, kunnes turhauduin sopivaa löytämättä. Sanoin enkeleilleni etten kertakaikkiin halua enää käyttää aikaa yhtenkään autosivuston selailemiseen tai autoliikkeissä ramppaamiseen. Tein tämän jälkeen vielä yhden haun ja kas vain, sama auto mitä minulle oli näytetty jo heti alkuunsa tuli jälleen haussa esille. Kaikki autossa huusi sillä kertaa minulle, että tässä se on, tämän me olemme sinulle järjestäneet. Sillä hetkellä olin keskuksessani ja uskoin mitä tunsin ja näin. Kiitin enkeleitä ja seuraavana päivänä auto uskomattomien sattumusten kautta oli meidän. Auton väri ja rekisterinumerokin kertoi Luojamme tarkoittaneen juuri näin.

Miten paljon vaivaa näin ihan turhaa vain sen tähden, etten uskonut ansaitsevani niin hyvää. Jätin enkeleideni viestit huomiotta vaikka he viestivät niin monin eri tavoin, numeroin, värein, tuntemuksin, vaikuttaen jopa hakutuloksiin. Miten paljon helpompaa kaikki olisi jos vain antaisi mennä ja luottaa jumalaiseen ohjaukseen joka on meidän kaikkien saatavilla. Let Go, Let GO, LET GO! Ja minähän annan mennä, luottaen täydellisesti <3

Jaa tämä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *