31.1.2015 Luonnosta

Kirjoittanut Noomi 31.1.2015

Sain asua lapsuuteni ja nuoruuteni kauniin puhtaan luonnon keskellä. Ei katuvaloja, kylällä oli yhteinen postilaatikko, josta jokainen haki omansa. Oli vielä lankapuhelimien ja yhteisen tekemisen aikaa. Suhteeni luontoon oli hyvin mutkaton. 

Olin 6-7- vuotias tyttönen, kun kyllästyin kyläkokouksessa istumiseen, jonne olin isäni mukana iltasella lähtenyt. Oli talvi ja pimeää tietysti. Kokousta pidettiin 10 km päässä kotoamme, linnuntietä metsän läpi n.6 km. Muistan sanoneeni isälleni, että lähden kävelemään kotiin. Hän antoi luvan ja niin lähdin. Lompsin iloisena tuikkivien tähtien loisteessa koko 6 km matkan yksin talvisen metsähangen naristessa jalkojeni alla. Isäni oli tietysti ehtinyt kotiin ennen minua ja jos olikin huolissaan ollut, ei sitä näyttänyt mitenkään. Menihän pienillä lapsen jaloilla luonnon kanssa rallatellessa aikaa melkoinen tovi 6 km matkalla. 
 
En osannut pelätä pimeyttä, eksymistä, eläimiä- en mitään. Tiesin olevani tervetullut luontoon aina. Suurimpia ilojani oli erityisesti talvella mennä metsään makaamaan hangelle ja vain katsella tähtiä luonnon ääniä kuunnellen. Koko kaikkeus keskusteli kanssani hoitaen ja opastaen elämässäni eteenpäin. En silloin osannut ajatella asiaa henkisen kasvun näkökulmasta eikä mielessäni käynyt miten maan, ilman, veden ja tulen elementaalit koko Äiti Maa minua ovat hoitaneet ja ohjanneet, miten tähdet ovat kommunikoineet kanssani. Kaikki oli niin luonnollista ettei sitä osannut pitää erikoisena tai sitä tarvinnut miettiä taikka harjoitella. 
 
Kuten usein käy, opiskelu vei kaupunkiin ja suhde luontoon heikkeni. Henkisyyteen havahtumisen aikoina myös suhde luontoon alkoi eheytyä. Olen työstänyt paluutani takaisin luonnon syliin ja joka kerta se palkitsee rauhalla, uusilla ideoilla, ilolla, jollakin kauniilla tavalla. Lähestyessäni luontoa tietoisempana sain kokea jokin aika sitten yllätyksen. Kävelin yksi päivä tuttua reittiä, jonka varrella kasvaa vanhoja vankkoja mäntyjä. Mielessäni kuulin nimeni ja hetken jätin sen huomiotta. Nimeni toistui ja katselin ympärilleni. Katseeni hakeutui yhteen isoimmista männyistä, jonka rungossa on ikään kuin silmä. Tillotin puuta ja hän toisti nimeni. En voinut muuta kuin mennä hänen lähelleen. Halasin lujaa ja hellästi kuin vanhaa ystävää. Sydänchakrani alkoi avautua voimakkaasti miltei heti. Avautuminen oli jotenkin niin voimakasta, että se kävi melkein kipeää. Hengittelin ja annoin tapahtua sen mitä piti. 
 
Rentoutuessani halauksessa puu alkoi kertoa itsestään tai oikeammin puhuessaan itsestään hän tarkoitti kaikkia saman lajin mäntypuita. Kuitenkin hänellä oli oma nimensä jonka hän kertoikin. Sain tietää heidän pystyvän kommunikoimaan toisten lajien kanssa missä päin maailmaa tahansa ja voivan olla yhteydessä minuun toistenkin puiden kautta mikäli niin haluaisin. Hän kertoi paljon muutakin, ja minua hymyilytti ja nauratti ohikulkijoiden ihmetellessä mitä tein lähiössä puuta halaamassa. Hymyni ja nauruni tarttui heihinkin ja näin miten he jäivät hyvälle tuulelle jatkaessaan matkaansa. Sain sen halauksen aikana tietää paljon ja sain välittää iloa ohikulkijoille vain hymyilemällä sitä energiaa mitä ihana vanha mänty minulle antoi välitettäväksi. 
 
Luonto avaa ihmeitänsä uudelleen minulle mitä enemmän pysähdyn kuuntelemaan ja vain olemaan läsnä. Luonto toivottaa minut edelleen tervetulleeksi ja toivon suhteestamme tulevan yhtä mutkaton kuin se oli lapsuuteni ja nuoruuteni aikaan. Ja niinhän siinä käy.
Jaa tämä:

Samankaltaiset artikkelit

  • Punaisen kuun kirjoitus

    Ollessani lapsi, äitini kertoi minulle, että nuorempana hän kykeni näkemään ihmisten auroja, mutta halusi luopua tuosta kyvystä ja tietoisesti sulkea sen pois. Ajatus jäi pyörimään mieleeni vuosikausiksi ja toisinaan yritin pinnistellä nähdäkseni itsekin toisissa ihmisissä värejä. Tuntui, että väreissä on jotain, mikä kiehtoo ja osuu hyvin lähelle, mutta en aivan tavoita sitä. Ihmettelin myös toisinaan,…

    Jaa tämä:
  • 19.3.2015 Sydänpäivä

    Kirjoittanut Noomi 19.3.2015 Valon tiedostuskanavat toimivat väliin hyvin hauskasti välittäen monta viestiä samaan aikaan. Kävipä tässä eräänä päivänä niin, että saimme kokea sydänpäivän lapseni kanssa. Tiedottaminen alkoi heti aamusta hampaita harjatessamme. Lapseni sylkäistessä tahnat suustaan, hammasharjavaahdosta muodostui täydellinen sydän. Niin täydellinen, että huomasimme sen kumpikin ja ihastelimme sitä yhdessä tuumin. Meille jäi hyvä mieli ja…

    Jaa tämä:
  • Ulla-Maijan kirjoitus

    My story Olimme perheen kanssa käymässä Ruotsissa. Isä kyseli meiltä tytöiltä, mikä liikennemerkki tuolla kulmassa on? ”Mikä, missä?” Ja kotona suoraan silmäläkäriin. Olin silloin 6-vuotias. Näin huomattiin minun näkövammani. Ensimmäinen päivä koulussa meni hyvin. Tulin koulusta kotiin samaa matkaa samalla luokalla olevan pojan kanssa, jolle kerroin näöstäni. Seuraavana päivänä alkoi kuulua, mitäs sokee. Epäilen, että…

    Jaa tämä:
  • 7.2.2016 Paljas Minä

    Kirjoittanut Noomi 7.2.2016 Olette varmaan lukeneet, kokeneet että nähneet roolien ja kaikkien naamioiden tippumisesta. Niin minäkin ja ymmärsin kyllä näin tapahtuessa mistä oli kyse, mutten kuitenkaan osannut omassa elämässäni katsella mitä rooleja ja naamioita olen itselleni ottanut joiden takana olen piilotellut omaa jumalaista minääni. Olen tarkkaillut kyllä kaikkea ulkopuolellani ihmisiä, tilanteita, paikkoja… mutta itseä onkin…

    Jaa tämä:
  • 16.2.2017 Lasteni viisauksia

    Kirjoittanut Noomi 16.2.2017  Lasteni viisauksia jakoon Sinulle tarjotaan herkkuja, mutta pidät siinä oikeastaan vain kuorrutteesta. Me aikuiset syömme kohteliaasti kaiken taikka sitten kieltäydymme herkusta kokonaan johonkin tekosyyhyn vedoten. Jos syömme koko palan ajattelemme mielessämme jo miten kauan pitää hikoilla, että kalorit saa kulutettua pois. Ja jos kieltäydymme ajattelemme olevamme kiittämättömiä, epäkohteliaita ja ettemme oikeastaan edes…

    Jaa tämä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *