Nooran kirjoitus

Elämäni ei ole ollut helppoa, äitini kuoli kun olin 6 kk ja isäni oli alkoholisti. Kävi päivätöissä ja virtahepo oli olohuoneessa iltaisin. Emme isoveljemme kanssa tulleet kuulluiksi emmekä nähdyiksi. Hoidin kotihommat ja kävin koulut, valmistuin ammattiin ja sitä ennen sain ylioppilaslakin, Kiitos Jumalalle ja maailmankaikkeudelle, koska se ei ollut itsestäänselvyys.
Tein töitä 5 eri firmassa ja paloin loppuun kiltin tytön syndrooman takia. Myönsin 33 vuotiaana monen epäonnistuneen suhteen jälkeen, Haluan lapsen mitä olin halunnut 19-vuotiaasta saakka.  Kävin useassa energiahoidossa ja suoritin Mestari-selvänäkijä tutkinnon Turussa ja elämäni alkoi helpottaa. Tulin raskaaksi Jumalan armosta ja luin paljon henkistä kirjallisuutta ja vetelin enkelikortteja, jotka toivat turvaa ja valoa uuteen elämääni. Rakas Energiahoitajani on nykyään lapseni kummi ja erittäin läheinen. Kun yksi ihminen uskoo Sinuun, voi tapahtua ihmeitä.
Olen nykyään Onnellisessa ja terveessä parisuhteessa ja minulla on Aiwan Ihana 4-vuotias poika. Hän ei ole itsestään selvyys, Kiitän Diamond Angelia ja Jumalaa, että olen saanut Huippu pojan, jota saan rakastaa ja elää uudelleen pieleen menneen lapsuuteni😍❤️✨💎🙏🌈 Olen oppilas-opettaja Suhteessa ja olen oppinut arvostamaan asioita erilailla kun normiperheen lapset. Mikään ei ole ollut minulle itsestäänselvää ja tällä hetkellä toimin oman isäni omaishoitajana 3 vuotta. Hän on raitistunut 20 vuotta sitten ja on mahtavaa huomata ihmisen käytöksen muutos kun ei käytä alkoholia ja lempeys, rakkaus ja anteeksianto ovat tulleet tilalle.
Nautin tällä hetkellä elämästäni ja Kiitän Jumalaa että Meillä on lämmin koti ja ruokaa kaapissa🙏🙏🙏
Ihanaa Kesää Kaikille ja Enkeleitä on olemassa, koska ilman niitä en olisi hengissä. 😇😇😇
Jaa tämä: