Lauran kirjoitus

Olen pienentänyt itseni jo lapsuudestani lähtien. Suostunut olemaan ympäröivien ihmisten oman pahan olon purkamisen kohde. Otin vastaan lyönnit, huudot, vähättelevät kommentit ja ihmettelin aikuisten tapaa toimia niin lapsellisesti ja väärin.  Kasvoin isoksi ja viisaaksi vaikka olisi pitänyt olla vielä pieni tyttö. Kaikista tärkeimmät ihmiset elämässäni olivat tehneet toiminnallaan selväksi, ettei minulla ole rajoja jotka suojaisivat. Yhtä monta kertaa kuin sydämeni on rikottu, olen korjannut sen eheäksi. Minulla on ollut apuna enkeleitä, uskoni on rakentunut vahvaksi. Minusta on kasvanut valoisa ja iloinen aikuinen jonka suurin tehtävä on ollut tehdä muut onnelliseksi.

Muiden onnelliseksi tekeminen oman rajattoman minän hinnalla ei kannata. Hintalapussa luki “toistuva masennus”.  Tajusin, että masennus toistuu niin kauan kun olen kadoksissa itseltäni. Sairasloman aikana kiitin viisasta kehoani. Kuuntelin sydämeni hiljaista kuiskintaa. Se johdatti minut mäntymetsään silittelemään puuvanhuksia, hengittämään keuhkot täyteen raikasta ilmaa. Sisimmästä heräsi kaipuu mantroihin vaikka en ole niiden kanssa ollut tekemisissä. Alkuun vain kuuntelin mantroja. Sitten aivan hiljaa lauloin niitä itse. Lopulta annoin ikiaikaisuuden resonoida kehossa ja laajeta, meditatiivinen tila täytti sydämeni rakkaudella. Kaikki oli nyt täysin järkeenkäypää ja iloitsin siitä, että tämä on juuri minun elämäni. Viisauteni on saanut kasvaa maaperällä, joka on ollut ajoittain kitkerää mutta ajan saatossa muhinut hedelmälliseksi. Tiedän, että elämään kuuluu hankaliakin asioita. Tiedän myös, että vastaukset ja lääke on minussa.

Rakkaudella, Laura

Jaa tämä: