Kaisa-Liisa Aholan kirjoitus

Yksinäisyydestä ykseyteen 

Yksinäisyys on ollut läsnä koko elämäni ajan. Olen kokenut olevani hyvin ulkopuolinen ja erilainen perheessäni ja perheessäni vanhempien välinen väkivalta ja myöhemmin minuun kohdistunut henkinen väkivalta haavoitti minua pahoin. Vedin puoleeni myös aikuisiällä väkivaltaisia ihmisiä elämääni valtavan arvottomuuden takia ja juurikin sen vuoksi, että yritin luoda yhteyttä ihmisiin jotka olivat hyvin äitini sekä isäni kaltaisia. Joten en tullut koskaan aidolla tavalla nähdyksi, kuulluksi ja rakastetuksi.  

Koirani kuolema päälle 2,5v sitten oli elämäni suurin menetys, joka alkoi herättämään minut kokemaan sekä yhteyttä Jumalaan eli jumalalliseen rakkauteen ja voimaan. Luottamaan siihen, että minua kannatellaan hädänkin hetkellä, ja sain kokemuksen, ettei minun edes tarvi kestää tätä kaikkea yksin enkä ole yksin, ku voin turvautua Jumalaan ja enkeleiden tukeen ja varjelukseen ja rakkauteen. Aloin oppia luottamaan Äiti Maahan allani, ja antamaan kehoni todella rentotua lepäämään Äiti Maan ja luonno sylissä. 

Aloin avautumaan rakkaudelle ja läheisyydelle ja minun elämääni alkoikin tulla ihania ihmisiä, josta sain valtavasti voimaa ja tukea suru prosessiini.  

Näiden vuosien aikana, olen kuorinut itsestäni vanhoja kerroksia pois, sitä kaikkea joka en oikeasti edes koskaan ollut, vaan se oli suvusta ja yhteiskunnasta ja muualta tullutta. Olen käynyt läpi syvällistä uudeleensyntymistä ja heräämistä. Heräämistä rakkauteen ja ykseyteen koko Luoma kunnan kanssa. Olen oppinut tuntemaan että en ole yksin tässä maailmassa, minulla on valtavasti apujoukkoja ja tukea ympärilläni ja sieluni auttaa ja ohjaa minua koko aja läpi pimeiden hetkien.  

Se kaikkein tärkein mitä olen matkallani löytänyt väkivallan,, narsismin ja rankkojen kokemusten kautta on se sisäinen rauha mikä minulla on, sekä luottamus ja yhteys Jumalaan, rakkauteen. Minun sisälläni on valtava voima, jota kukaan ei voi viedä minulta koskaan pois ja se puhdas lapsi, viaton kaunis upea ainutlaatuinen valo-olento, joka mina todellisuudessa aina olen ollut. Minä vain unohdin sen, elin harhassa vuoden uskoen että pelko on todellista ja se kaikki paha mitä minusta sanottiin, uskoin siihenkin. Mutta nyt tiedän että se ei ollut ollenkaan totta. Olen paljon enemmän kuin muiden ikävät sanat minusta. Ja se tuntuu voimaannuttavalta, ja tätä lahjaa ja oppia kannan rakkaudella matkassani elämäni loppuun saakka.  

Olen oppinut olemaan äiti itselleni, antamaan sen rakkauden itselleni, jota niin kauheasti hain joskus muilta ihmisiltä tai halusin uhrata itseni muiden auttamiselel. Se on ohitse, uhrina oleminen on ohitse, ja tilalle on syntynyt ja syntymässä kukoistava Jumalatar, joka tietää ja tuntee olevansa rakkauden arvoinen. Kiitos <3  

Rakkaudella, Kaisa-Liisa Ahola

Jaa tämä: