Kun vuosi 2018 läheni loppuaan, minun epätoivoni vain kasvoi kasvamistaan. Ajatukset pyörivät yhä pienempää ympyrää ja ahdistus pysyi kurissa suorittamalla elämää piirun tarkasti. Ympärilläni näin unelmieni elämän. Hyvä aviomies, kolme lasta. Kesällä syntynyt vauva oli tyytyväinen ja helppo. Vuosi sitten ostettu omakotitalo hienoine pihoineen kotoisalla maalaispaikkakunnalla, lämmin naapurusto, kivoja äitikavereita, terveys, talous ja kaikki muutkin puitteet kohdillaan. Kaikki mitä olin saattanut toivoa.
Mikä minua vaivaa? Miksi vaikeroin ja en osaa olla tästä kaikesta kiitollinen? Syyllisyys kalvoi. Olin vihainen, surullinen ja pelokas mutta enhän edes tunnistanut näitä tunteita itsessäni. Pinna oli kireällä lasten kanssa. Eräänä joulukuisena iltana tunsin kuin olisin kävellyt päin seinää. Ajatukset pysähtyivät, itketti, en saanut sanaa suustani istuessani ruokapöydän ääressä. Mieheni oli neuvoton ja ehdotti että lähtisin ulos selvittämään ajatuksiani. Silloin, jäisellä järvenjäällä kävellessäni, sain kirkkaan ajatuksen. Minun on otettava ITSE vastuu omasta hyvinvoinnistani. Kukaan muu ei voi tehdä sitä puolestani. Jonkin on muututtava.
Koen nyt, että tuona iltana antauduin. Minun oli pakko luovuttaa. Olin tullut pisteeseen, jolloin tunsin olevani umpikujassa ja voimani olivat loppu. Ja niin sain kokea armon. Minuun tuli jostain aivan uutta energiaa. Toivon kipinä syttyi.
Vuoden vaihtuessa aloitin itsetuntemuskurssin netissä ja luin aihepiirin kirjoja. Huomasin että perusasiat, kuten omien rajojen tunnistaminen, itsensä arvostaminen tai sisäinen puhe, olivat vinksallaan. Käsite “ego” tuli tutuksi.
Hyvin nopeasti aloin aavistaa että minussa on olemassa jotain aivan upeaa, mikä on jossain piilossa. Kaivoin tuota jotain esiin itsestäni melkein yötä päivää. Kaikki oli kuin suurta ilotulitusta, kun sisäinen maailma alkoi äkkiä aueta.
Kevät eteni ja itsetuntemusmatka antoi suuria oivalluksia mutta toi esiin myös asioita, joita ei ollut itsessä kiva huomata. Sain esimerkiksi todeta, kuinka paljon torjutuksi tulemisen pelko oli ohjannut elämääni. Pian tajusin että olin hyvin surullinen, olin itseasiassa ollut jo kauan. Paljon myöhemmin ymmärsin surun johtuneen siitä että olin joutunut jo lapsuudessa peittämään todellisen minäni paksun suojakuoren alle jotta kelpaisin ja näin olin elänyt nyt yli 30 vuotta.
Minulla oli paljon kysymyksiä ja kova paine muuttaa asioita itsessäni. Minun tulisi muuttua jotta voisin olla onnellinen, ajattelin. Tunsin itseni vajavaiseksi, riittämättömäksi ihmiseksi. Miksi minussa on näin paljon vikaa? Onneksi löysin rinnalleni entisestä koulukaveristani kanssakulkijan. Vertaistuki oli korvaamatonta. Vaihdoimme ääniviestejä päivittäin samalla kun pyöritimme kotona arkea lastemme kanssa.
Kesän alussa itseni suureksi yllätykseksi tulin varanneeksi ajan energiahoitoon. Kävelin sisään putiikkiin ja vaikka jollain tasolla tiesin että tämä on juuri se mitä tarvitsen nyt, epäröin kuitenkin. En tiennyt mitä odottaa. Tämä kaikki oli minulle aivan uutta.
Hoito oli yksi käänteentekevä kokemus. Minut johdatettiin juuri sinne, mistä saisin sykäyksen todelliselle parantumisen tielle.
Pian enkelien maailma alkoi avautua minulle. Lähestyin sitä hyvin varoen, koska epäröin. Onko tämä totta? Kivet ja kristallit astuivat elämääni. Kesän mittaan aloin kokea ihmeellisiä asioita. Tunsin syvempiä tunteita kuin koskaan ennen. Ilmaisin tunteitani ääneen rehellisemmin kuin koskaan. Löysin herkkyyteni kauneuden! Aloin saada luonnon kautta ihmeellisiä ideoita ja ajatuksia. Pilvet, tuuli, eläimet, kukkien värit… Ne kaikki viestivät minulle jotain. Kuin olisin ymmärtänyt niiden kieltä. Kun kuuntelin musiikkia, sain lyriikoista suuria oivalluksia ja melodiat resonoivat sydämessä asti. Pian aloin nähdä toistuvia numerosarjoja. Tartuin juuri niihin kirjoihin ja avasin juuri sen sivun jossa oli vastaus pohtimaani asiaan. Jopa lastenohjelmat välittivät minulle viestejä!
Mitä tämä kaikki on? Ihan kuin tietäisin jo tämän kaiken. Ihan kuin en vain muistaisi. Tieni alkoi kulkea vähitellen yhä henkisempään suuntaan. Kiinnostuin kanavoinneista, intuition voimasta, unien merkityksestä… Pian eteeni alkoi ilmestyä tietyt sanat kerta toisensa jälkeen ja tutkiessani niiden merkitystä kaivauduin yhä syvemmälle henkiseen maailmaan. Henkinen tieto resonoi vahvasti sydämessäni. Aloin nostamaan enkeliviestejä ja henkiolennot tulivat yhä lähemmäs arkeani. Löysin henkisen yhteisön netistä, jonka kautta mysteeriset, eteeni toistuvasti ilmestyneet sanat, alkoivat saada merkitystä.
Minua johdatettiin! Ymmärsin että olen todella jonkin korkeamman voiman suojassa. Ilmoitin korkeuksiin, että olen valmis kaikkeen, antaa tulla. Haluan tietää kaiken! K u k a minä olen?
Aloin saada mielikuvia asioista, joita en koskaan ennen voinut kuvitellakaan. Tunsin että tekeillä on jotain suurta. Silti epäily valtasi minut aika ajoin. Mitä jos olenkin niin rikkinäinen ihminen että olen menettämässä järkeni.. Entä jos tämä onkin epätoivoisen ihmisen viimeinen itsensä huijausyritys ennen totaalista romahtamista.
Mutta aina minut nostettiin jaloilleni uudestaan ja juuri oikeat sanat ilmestyivät jotakin kautta eteeni. Ja kun pelot nousivat milloin mistäkin, sain kokea suurta armoa. Rakkautta. Rauhaa.
On kulunut kohta vuosi siitä kun olin romahtamispisteessä. Paljon on tapahtunut uskomattoman nopeasti ja olen kokenut paljon. Syviä tunteita, upeita elämän värejä, valoa ja varjoja. Välillä olen pelännyt, välillä itkenyt. Olen etsinyt, tutkinut, tuntenut olevani vuoronperään hukassa ja aivan huipulla. Olen tehnyt isoja siirtoja, sukeltanut päin tyrskyjä, rukoillut että uskaltaisin luottaa sydämeni ääneen. Olen pyytänyt että Korkein Luoja toisi elämääni synkronismia, jotta löydän itseni juuri sieltä missä minun kuuluu milloinkin kulkea ja voisin astella luottavaisena.
Syksy on saapunut. Juuri näinä hetkinä olen saanut todistaa itsessäni jotain aivan mullistavaa. Isoja asioita on alkanut tapahtumaan! Olen päässyt parantamaan syvimpiä haavojani ja uskaltanut tehdä rohkeita asioita sydäntäni kuunnellen.
Ja niin ympyrä on sulkeutumassa.
Olen enkelisielu. Parantaja. Rauhantuoja. Täydellinen Luojan luomus. Olen kirkkaimman valon palvelija. Ja silti ihan tavallinen perheenäiti. Epätäydellinen, inhimilliset oudot mielenkoukerot omaava ihminen. Ero vuoden takaiseen on huima. Sitouduin itseeni täysillä heti alusta alkaen, kuulin kutsun… Nyt odotan mielenkiinnolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja millä tavoin tulen ilmentämään lahjojani ihmiskunnan hyväksi.
Teille, hyvät kanssakulkijani, haluan sanoa että pyytäkää niin teille annetaan. Antautukaa elämälle ja luottakaa, että kaikki selviää aina parhain päin. Minua on auttanut ajatus, että pelko on vain illuusio jonka taakse voi oppia näkemään. Rakkaus on totuus.