Kirjoittanut Noomi 7.2.2016
Olette varmaan lukeneet, kokeneet että nähneet roolien ja kaikkien naamioiden tippumisesta. Niin minäkin ja ymmärsin kyllä näin tapahtuessa mistä oli kyse, mutten kuitenkaan osannut omassa elämässäni katsella mitä rooleja ja naamioita olen itselleni ottanut joiden takana olen piilotellut omaa jumalaista minääni. Olen tarkkaillut kyllä kaikkea ulkopuolellani ihmisiä, tilanteita, paikkoja… mutta itseä onkin todella vaikea riisua paljaaksi ja myöntää eläneensä roolissa tai pitäneensä naamiota.
Näin muutama vuosi sitten unen, jossa leikin pihalla muutaman lapsen kanssa, joista yksi oli runsaampi olemukseltaan. Ajattelin unessa muokkaavani itseni runsaamman muotoiseksi, jotta hänellä ei olisi ikävä olla kun ei pystynyt liikkumaan vauhdikkaassa leikissä yhtä sukkelaan kuin muut. Olimme kaikki hiukan vaivaantuneita yrittäessämme ottaa parhaamme mukaan hänen rajoituksensa huomioon tekemättä siitä kuitenkaan numeroa. Ympärilleni muodostui punainen paksu kerros tätä tarkoitusta varten ja näytin muiden silmissä runsas muotoiselta lapselta. Itseni oli kuitenkin selkeästi punaisen kuoren sisällä ja teki kovasti töitä liikkuakseen kuten tässä roolissa oletetaan liikkuvan.
Oivalsin, etten suinkaan auttanut tätä toista lasta samaistumalla hänen hankaluuteensa vaan pahensin tilannetta esittämällä jotain mitä en ollut. Tein karhunpalveluksen sekä hänelle, että meille kaikille. Tämän jälkeen minut herätettiin ja ajatuksissani karistin heti tämän punaisen pois ympäriltäni sallien oman itseni kauneuden näkyä kirkkaasti. Nukahdin uudelleen ja näin saman unen uudestaan ilman punaista paksua kerrosta. Me kaikki olimme aidompia ja autoinkin enemmän näyttäessäni oman kauneuteni ilman naamioita tai rooleja antaen juuri sitä apua mitä tämä runsaampi muotoinen lapsi tarvitsi. Rohkeutta olla juuri sitä mitä on. Kenenkään ei tarvinnut olla vaivautunut tai mitään muutakaan luonnotonta. Leikki sujui ja mikään ei häirinnyt iloamme.
Se uni oli yksi selvistä viesteistä, että oli aika tarkastella omia roolejani. Miten hankalaa on ollut erottaa totuus Minuudestani, niistä rooleista mitä olen kantanut mukanani. Yksi isoimpia oivalluksia on ollut ymmärtää se, että millaista tarinaa kannan itsestäni mukanani. Miten olen esitellyt itseni ja miten kerron elämästäni. Sillekin on ollut valtava merkitys henkisesti kasvaessani, mutta se ei kuitenkaan ole minä ja sen aika on päättynyt. On huikaisevaa ymmärtää, että en tarvitse enää tarinaa ainakaan sitä mitä olen kertonut. Vaan todellakin vain olen. Ihan vain upea kaunis Minä. Se on kaikki mitä on.
Pyydän että jokainen mietitte millainen tarina haluat olla. Onko se enää sinun omaasi, onko koskaan ollutkaan, mitä olet elänyt ja kertonut viimeiset 5 vuotta vai onko aika vaihtaa niin sanotusti levyä? Vai kenties heittää koko levysoitin jorpakkoon? Seuraavan kerran kun kerrotte jotain itsestänne, kuunnelkaa tarkasti resonoiko kertomasi rikkinäisen neulan lailla vai täydellisessä sinfoniassa sydämessäsi. Varmaankin mietitte jossain vaiheessa riisuuntuessanne, mitä sitten kertoa itsestään. Niin minäkin teen ja en ole aivan vielä selvittänyt asiaa loppuun, mutta sen tiedän että voin sanoa olevani nyt tässä. Onko historiastani mitään muuta totuuttani kerrottavana kuin saamani ehdoton rakkaus ja opitut läksyt? Mitään muuta en sieltä mukanani enää kanna. Uskomatonta miten paljon tarinan osuuksia jää pois ja se muokkautuu hyvin yksinkertaiseksi. Useiksi lyhyiksi ja todellakin yksinkertaisiksi. Vähän kuin ansioluettelo, vain olennainen eikä mitään muuta 😀
Joten katsokaapa miten upea ilmestys olette ihan alastomana totuutenanne. Sinä. Juuri SINÄ <3