27.5.2016 Kaiken tarkoituksesta

Kirjoittanut Noomi27.5.2016

Joskus epäilys herää kaiken tarkoituksesta. Sain niin mojovan osoituksen siitä, että pienimmälläkin asialla tarkoituksensa on 🙂 Päätin jakaa tämän kanssanne, jotta saisitte tekin voimaa arkeenne.

Tämä tarina on alkanut jo edellisissä elämissä, joissa viimeisistä yritin olla kovasti hyvä ja rakastava äiti kuitenkaan ymmärtämättä mitä se oikeastaan tarkoitti. Olemme harjoitelleet ehdotonta rakkautta yhden lapsistani kanssa usean elämän ajan ja nyt olemme päättäneet vetää huikean opinnäytetyön fanfaarien kera. Meillä on ollut karmivia sopimuksia ja uskallan sanoa että olemme kokeneet varmaankin kaiken mitä lapsen ja vanhemman välinen kanssakäyminen voi sisältää roolejamme vaihtaen. 
 
Yksi tälläinen entisen elämän pieleen mennyt tilanne selkeni, houkutellessani lastani laskettelemaan. Hän on useana vuonna järkähtämättömästi kieltäytynyt. Tänä talvena tuli kuitenkin hetki, että olimme valmiit kokemaan asian uudelleen yhdessä. En silloin ymmärtänyt miksi asia oli meille kummallekin niin iso juttu. Minä olen lasketellut usein opettaen pieniäkin laskemaan, mutta omani kanssa asia oli jotenkin suhteeton. 
 
Saimme jännittävältä tuntuvan alun jälkeen kaiken sujumaan lasten rinteessä niin hyvin, että päätimme mennä pannarille rinteen huipulle. Sieltähän piti tulla alas tietysti laskien ja siinä me sitten kirjoitimme uudelleen luottamuksemme tähän elämään sopivaksi. Laskuamme seurasi jonkin aikaa rinnevalvoja hymy huulillaan. Oli kuin olisimme voittaneet olympia-mitalit ja olimme aivan puhki kumpainenkin, silti niin riehakkaita alaspääsyn jälkeen että tuntui ettei kypärätkään pysy päässä innostamme.
 
Ihmettelin silloin suuresti tapahtumaa ja sain selityksen jälleen unessa ihan äskettäin. Olimme aikaisemmassa elämässä lähteneet yhdessä laskettelemaan ja se reissu oli päätynyt todella kurjasti niin että rinnevalvoja oli joutunut väkipakolla yksinäisen lapseni alas tuomaan. Se oli aivan hirveää meille kummallekin, välillämme rikkoontui silloin paljon. Mutta mikä uskomattominta, se sama rinnevalvoja tarkkaili siis suoritustamme tässäkin elämässä. Tunnistin hänen energiansa unessa, hän jopa näytti täsmälleen samalta! 
 
Olen saanut selkeitä muistikuvia tietyistä tapahtumista, johon meillä on mahdollisuus tässä elämässä saada rakkaudellinen ja anteeksiantava huipennus. Tieto kaiken merkityksestä auttaa minua valtavasti ja erityisesti ymmärtämään miksi lapseni yksinkertaisesti vain on tehtävä joitakin asioita, jotta samankaltainen tilanne eteemme tulisi eheytettäväksi. Osan tapahtumista olen nähnyt etukäteen, suurimman osan vasta joskus vuosiakin jälkikäteen ikään kuin raportiksi miten hienosti hoidimme jonkin homman tällä kertaa. Me teemme kyllä nyt huikean vakuuttavaa työtä ja se päättäväisyys lapsessani on välillä suorastaan järkyttävää. Eli jos lapsenne esimerkiksi haastaa sinua johonkin tai kieltäytyy jostakin niin siihen on aivan varmasti pätevä syy. Ja kun te molemmat olette valmiita uusintaan, tilanne teille järjestetään. Ja ei hätää! jos ei mene putkeen, tilanne tosiaan toistuu niin kauan että se menee rakkaudellisen opastuksen mukaisesti vaikka kuinka taistelisit vastaan ja laskisit tuhanteen.
 
Kerron vielä muutaman esimerkin. 
 
Lasteni kanssa keskustellaan mitä erilaisimmista asioista tai ne vain pompsahtavat esiin mistä on tarkoitus milloinkin jutella. Yksi aamu tuli puhetta siitä, ettei Äiti Maalta lopu koskaan vesi. Suurin osa siitä vain on niin suolaista ettei sitä voi juoda. Olemme noin vuosi ennen tätä jutustelua puhuneet maailman vesistä ja siitä että ennen oli vain makeaa vettä käyden läpi samalla sen miksi merivedet ovat nyt sitten niin suolaisia ettei niitä voi juoda. Toinen lapsistani sitten kertoi tyynesti, että hän tietää miten merivedet tullaan puhdistamaan. Aamupalaa laitellessani kysyin sitten, että mitenkäs se tapahtuu. Hän kertoi, että yksinkertaisesti käyttämällä magnetismia. Magneetteja. Joo taisin sanoa, miksipä ei. 
 
Tästä meni parisen viikkoa, kun luin erään Kryonin kanavoinnin jossa hän kertoi juuri tämän saman asian lähes täsmälleen samalla tavalla kuin lapseni oli muutamaa viikkoa aiemmin tehnyt aamupalaa odotellessaan. Meinasin pudota tuolilta!
 
Samaisella lapsellani oli äskettäin edessä vaikea valintatilanne, joka juontui sekin edellisistä elämistä. Tai minä siis kuvittelin sen olevan vaikea hänellekin, sillä sitä se oli minulle. Hänen valintansa oli hyvin selkeä, johdonmukainen ja hän oli jopa kommunikoinut enkeleidensä kanssa asiasta. Hän oli myös unessa matkannut testaamaan miltä asia hänestä tuntuisi. Minulle nämä olivat hyvin painavia viestejä ja päätin että toimin lapseni tahdon mukaisesti vaikka eteen tulisi mitä. Pyysin ohjausta, jotta toimisin tosiaan niin etten venytä lapseni karmasuhdetta vielä yhteen inkarnaatioon vaan pystyisin auttamaan asian loppuun saattamisessa. 
 
Noh, minulle viestittiin useasti että asia ratkeaa kyllä ilman minun myötävaikutustani ja niinhän siinä sitten kävi. Jo reilu neljä viikkoa aiemmin siitä hetkestä jolloin tämä olisi selvitettävä, asia oli jo enkeleiden puolelta täysin hallussa. En vain koskaan osannut kuvitella miten homma hoidettiin! Mukana oli usea tapahtuma ja ihminen ja kaikella oli täysi tarkoitus niin mitättömiltä kuin ne tuntuivatkin silloin ja vaikuttivat täysin irrallaan olevilta seikoilta. Ja vielä niin, että samalla kertaa eheytettiin ja saatettiin päätökseen monta asiaa! Kaikki alkoi (tai sinne saakka pystyy tapahtumaketjun jäljittämään), kun kaksi lasta törmäsivät leikissä toisiinsa monen sadan kilometrin päässä meistä.
 
Lapsessani on paljon sellaisia piirteitä ja asioita, jotka ovat saaneet minut tekemään hyvin erilaisia yhteiskunnassa yleensä karsastettujakin ratkaisuja. Nämä eivät ole olleet läheisimmillekään helppoa purtavaa. En ole osannut oikein selittää taustoja ratkaisuilleni, vaan olen vain kokenut niin vahvasti jotakin selittämätöntä. Kaikelle on siis syynsä, joille avaudun aina kun olen siihen valmis.
Olen useaan kertaan ihmetellyt miten rohkeita, vilpittömiä ja ehdottoman rakastavia lapsemme ovat. Minulta loppuu yksinkertaisesti sanat käsittäessäni mitä kaikkea he auttavat meitä kaikkia saavuttamaan. Ottakaa lapsenne tasavertaisina huomioon, kunnioittakaa heitä ja heidän viisauttaan. Tiedätte kyllä ettei ikävuosia voi numeroina tarkastella samaan tapaan kuin ennen. He todella tietävät ja tietävät myös sinun tietävän, ellet aivan sillä hetkellä niin heidän ja valonauttajien avustuksella tulet tietämään. 
Jossakin enkelikortissa lukee jotenkin näin, että: “yksikään hiutale ei leijaile maahan vailla tarkoitusta”!  
Jaa tämä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *